postaus kirjoitettu 24.5.2015
Moikka!
Päätin taas aloittaa blogin kirjoittelun kun vihdoin alkaa olemaan mistä kirjoittaa! Baronin vuokrauksesta minulla oli taukoa talven ajan, en oikeastaan itsekään tiedä mistä syystä, jotenkin se vain jäi. Viime kuussa aloitin Räpin "vuokraamisen" kerran viikossa ja nyt olisi tarkoitus aloittaa Baronillakin uudestaan. Eikä siinä vielä kaikki; luultavasti aloitan tunnitkin jossain ratsastuskoululla!
Kovin moni ei varmaan Räpistä ole kuullutkaan, joten kerron tässä vähän siitä. Teen jossain vaiheessa omat esittelysivut itselleni, Räpille ja Baronille, mutta esittelen meitä vähän tässä postauksessakin.
Räppi on siis 15-vuotias lämminveritamma (ei ravitaustaa), kiltti kuin mikä ja mukava ratsastaa! Koulutaso luultavasti jotain Helpon B:n luokkaa. Räpillä on ihanan tasaiset askeleet istua ja liikkuukin kivasti omalla moottorilla, huippu heppa siis! Räpistä tulette varmasti kuulemaan paljon tulevissa postauksissa. Räpistä mulla ei oo oikeesti yhtään kuvaa, joten tyytykää sukupostissa oleviin kuviin!
Baronin joku saattaa tunnistaakin, joko Emmin blogista tai minun entisestä jossa ruuna esiintyi päätähtenä. Myös Ylirannan ratsutilalta joku saattaa ponin muistaa, Burtsa toimi siellä opetushevosena jonkin aikaa.
Baron on vähän omalaatuinen ja persoonallinen, mutta oikein kiva poni silti, newforestinponi rodultaan ja täyttää 31. päivä 13 vuotta! Baroni on toisinaan vähän äkäinen hoitaa ja ratsastaessa välillä vähän arvaamaton (jumittelua, pukittelua, säikkymistä).
 |
| Useimmitenhan poni näyttää siis tältä... |
 |
| ...mutta osaa se joskus ihan fiksustikin olla! |
Tänään ratsastin pitkästä aikaa tauon jälkeen Baronilla ihan kunnolla. Alunperinhän minun piti mennä vain loppuverkat Emmille, mutta päädyttiinkin treenaamaan ihan kunnolla Emmin opastaessa. Kuten kuvista huomaa, ratsastin siis ilman satulaa pelkällä satulahuovalla, joka ikävästi valui joka välissä liian taakse ja välillä unohdin sitä sieltä vetää eteenpäin. En sitä poiskaan olisi voinut ottaa, housuihin olisi tullut karvoja... :D
siis aluksihan tottakai härnättiin ponia tarhassa!! (todellisuudessa yritin vain silittää ponia...)
Baroni oli kiva ratsastaa, reipas, mutta meni silti ihan rauhallisesti. Emmi siis ratsasti minua ennen, joten sain alleni hyvin verrytellyn ponin, Emmi laittoi minut ravaamaan keskiympyrällä ja tekemään pysähdykset aina estevaraston kohdalle ja autotien puoleiselle pitkälle sivulle kirjaimen kohdalle. Tämä tuotti hieman vaikeuksia, Baron on aika kovasuinen joten meni aikansa, ennen kuin sain Baronin pysähtymään suoraan ja heti, eikä viiden askeleen päästä.
Kohta Emmi antoi luvan vaihtaa tehtävää, ja sain itse toivoa mitä tehtäisiin. Sanoin pohkeenväistöjen tekemisen olevan aivan ruosteessa, joten lopputunti työskenneltiinkin niiden parissa.
Aloitimme väistöt käynnillä. Aluksi en saanut Baronia ollenkaan suoraksi, se väisti kyllä mutta pää aivan mutkalla ja takapääkin vinossa. Näitä jouduttiin oikeasti työstämään tosi kauan, en millään saanut ponia suoristettua tai edes siedettävän näköisiä väistöjä!
Ennen kuin alettiin väistämään ravissa, kokeilin välissä vähän laukkaa ihan vain siinä keskiympyrällä. Muutaman askeleen poni laukkasi nätisti, mutta sitten alkoi se pukittelu. En yhtään tiedä, miksi se nykyään aina laukassa noin tekee... Joko se johtuu mahahaavasta, joka sillä oli vähän aikaa sitten, mutta jonka pitäisi olla jo täysin parantunut, tai sitten poni vain pelleilee. Laukkaa en sitten viitsinyt enempää ottaa, joten ravailin hetken jonka jälkeen aloitimme raviväistöt.
Raviväistöistä ei ole ollenkaan kuvia, mutta nekään ei oikein ottaneet sujuakseen... Baroni reagoi väistättävään pohkeeseen pukittamalla. Eikun uusi yritys ja sama jatkuu... No, emme sitten näitäkään viitsineet sen enempää työstää, kun emme tosiaan tiedä miksi se niin teki. Otin sitten siitä suoraan loppuravit ja -käynnit.
Kiitokset ponille!
Jospa nyt saisin taas kirjoiteltua tänne vähän enemmän, aikaisemmat blogini ovat yleensä lopettaneet saadessaan korkeintaan sen viisi postausta. :D Nähdään ensi postauksessa, heippa!